Sosiaalisen median käyttö opetuksessa on alkanut hitaasti. Toisaalta tiedetään että se on nykyajan tapa toimia, ja kaikki nuorista vanhuksiin toimivat jo Facebookissa ja vastaavissa palveluissa osana luonnollista elämäänsä. Ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen eläin, ja siksi sen siirtyminen verkkoon onkin nykyaikana luontevaa. Koulutyössä joudutaan kuitenkin kysymään minkälaisia hyötyjä siitä saadaan, tai vastavuoroisesti, mitä haittoja siitä voi olla? Haittaako sosiaalinen media mahdollisesti nuorten kasvua, luomalla keinotekoisen minäkuvan joka on riippuvainen ystävien tykkäyksistä tai uudelleen bloggauksista? Jotkin tutkimukset ovat tulleet tulokseen että sosiaalinen media, ja etenkin Facebook aiheuttavat käyttäjissä riippuvuutta ja masennusta. Ilmeisesti ihminen kokee että hänen ystävämääränsä ei ole riittävä, vaikka todellisuudessa hän pystyy pitämään mielekkäitä suhteita korkeintaan kahteenkymmeneen, ei kahteensataan tuttavaansa.

Toisena mahdollisena haittapuolena on netissä tapahtuva kiusaus. Se vaatii huomioimaan aivan uudella tavalla lasten käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa ja kehittämään lapsille ja nuorille annettavaa koulutusta virtuaalimaailman säännöistä. Sosiaalisen median, ja verkon ylipäätään, kehitys on kuitenkin nopeaa joten sitä ei voi jättää täysin huomioimatta. Se on luonut sellaisia trendejä kuin sosiaalinen luototus tai pikavippi, jotka nousevat nopeasti pinnalle juuri nuorten sosiaalisen median käytön kautta. Uusia toimintamalleja on onnistuneesti käytetty jo esimerkiksi sairaiden lasten etäopetuksessa niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla. Maaseudun kuntien pienentyessä voitaisiin ehkä tulevaisuudessa luoda virtuaaliluokkia joissa oppilaat kokoontuvat sosiaalisen median ja etäopetuksen menetelmin.

Tämä blogi kartoittaa vielä suhteellisen vähän tutkittua aluetta, eli sosiaalisen median hyödyntämistä opetuksen ja oppimisen tukena. Sosiaalinen media on tullut lähes koko Suomelle tutuksi viimeisten viiden vuoden aikana. Lyhyt aikajänne ja sosiaalisen median käytön tiukat sidokset nuorisokulttuuriin huomioonottaen on ymmärrettävää, että koulujen ja oppilaitosten suhtautuminen palveluihin kuten Facebook, Pinterest tai blogit on ollut kielteistä, tai parhaimmillaankin epäröivää.

Asetelmasta olisi helppoa vetää siteet ryhmätyöskentelyn lisääntymiseen 90-luvulla. Tätä ennen koulumaailma painotti yksilösuorittamista ja ryhmässä seurustelu nähtiin ajanhukkana. Kun 2000-luvulle käännyttäessä tiimityöskentely tuli työpaikoille, havaittiin ryhmätyöopiskelun hyödyt myös koulumaailmassa.

Nykyään puhuttaa kansainvälisyys. Oppilaita pyritään rohkaisemaan siihen vaihto-opiskelumahdollisuuksilla, apurahoilla ja yhteistyöprojekteilla ulkomailla. Kansainvälisyys onkin helpottunut menneistä vuosikymmenistä. Lennot ovat edullisia, niitä lähtee kaikista suurimmista kaupungeistä ja nuoret ovat tottuneet jo lapsesta saakka perheen turistimatkoihin. Lähteminen ei enää pelota.

Sosiaalinen media lisää kansainvälisyyttä huomaamatta. Nykyään asuminen Meri-Lapissa ei tarkoita sitä että et voisi keskustella päivittäin muiden Japanin kulttuurista  ja matkailusta kiinnostuneiden kanssa. Keskutelutoverisi vain asuvat hieman kauempana, mutta kuuluvat samaan Anime facebook-ryhmään kanssasi. Jos Facebookissa ja muissa sosiaalisissa medioissa ihmiset löytävät näin helposti yhteisen sävelen, miksi samaa periaatetta ei voisi soveltaa ongelmien riivaamaan koulumaailmaan? Sosiaalisen median avulla jokainen voi kuulua ryhmään, mutta kuitenkin säilyttää yksilöllisyytensä.